Gospel Covertajat on jyväskyläläinen yhtye, johon kuuluu kolme musiikin alan ammattilaista: Mikko Miettinen (laulu ja huilut), Hannes Asikainen (kitarat ja laulu) ja Esko Turpeinen (kitarat ja laulu). Yhtyeen toiminta-ajatus on esittää omalla tyylillään pääasiassa muiden suomalaisten gospelmusiikin tekijöiden tuotantoa. Näin kuulija saa monipuolisen kuvan suomigospelista samalla kun kuulee puhuttelevaa hengellistä musiikkia.
Kappaleiden sovitusten lähtökohtana on usein akustinen kitara ja laulu. Sointia kuitenkin rikastetaan erilaisilla huiluilla ja pilleillä, moniäänisellä laululla sekä akustisissa kitaroissa käytetyillä kitaraefekteillä. Lisämausteen sointiin antavat monet lastenmusiikissakin käytetyt soittimet, kuten melodica, kellopeli, ukulele. Lopputuloksena on Gospel Covertajien tavaramerkki: akustisilla soittimilla tehdyt sovitukset, jotka saavat monet ennestään tutut laulut kuulostamaan uusilta.
Konsertit
Seurakunnat ovat löytäneet GC:n musiikin osaksi toimintaansa. Yhtyeen tapaakin monenlaisista eri ikäryhmille sunnatuista tilaisuuksista ja konserteista. Tilaisuuksien luonteet vaihtelevat hauskoista ripari-illoista tunnelmallisiin kirkkokonsertteihin. Covertajat esiintyvät myös house-bändinä erilaisten tapahtumien ohjelmatilaisuuksissa, joissa yhtye toteuttaa esitysnumeroidensa lisäksi esim. yhteislaulujen säestykset. Lisäksi monenlaiset messusäestykset ovat muodostuneet luontevaksi osaksi GC:n toimintaa.
Levytykset
Voi sen sanoa toisinkin –levyllä yhtye uudelleenesittää suomigospelin klassikkoja 1960 – 80 luvuilta. Mukaan on kelpuutettu muutamia hieman tuntemattomampiakin hengellisen nuorisomusiikin helmiä.
Toisen levynsä yhteydessä Covertajat laajensi ohjelmistoaan myös ennen julkaisemattomiin kappaleisiin. Omituisten ihmisten seurassa sisältää raikkaita, riemullisia ja herkkiä tunnelmia. Kuulijaa johdatetaan myös syvällisempien aiheiden äärelle.
Tiellä Jerusalemiin on laulujen muodostama kertomus Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Tapahtumat palmusunnuntaista ylösnousemukseen etenevät kuin silminnäkijöiden todistamana tapahtumasarjana.
